Tuhannen tarinan tyyssija

Vanha Porvoo - tuo tuhannen tarinan ja taian tyyssija.

Vieraillessani ensikerran Porvoossa 16-vuotiaana minusta tuntui kuin olisin sukeltanut suoraan Astrid Lindgrenin satukirjoihin. Sieluni silmin näin Kesäkummun Alva-piian kiiruhtavan askareilleen kori käsivarrellaan, kaupungin rouvien kulkevan päivänvarjot kenollaan pormestarinnan teekutsuille ja polvihousuisten Eemelien vilistävän räkä poskella nurkan taakse ritsa paidan liepeen alta vilkkuen. Mielukuvissani minä kuulin hevosen kavioiden kopseen, keikkuvien kärryjen kolinan ja torin laidalla soittavan posetiivarin, haistoin hiilivalkean savun, tervan ja savustetun kalan tuoksun, tunsin kasvoillani tuulen joka jokea pitkin lipuvien laivojen lailla toi tervehdyksen avomereltä…

Olin haltiossani; olin löytänyt satumaan!

Maija Poppanen laskeutuu Vanhaan Porvooseen

Nykyään minulla on pieni vuokra-asunto tuossa satumaassa ja yhä vieläkin kaupungin mukulakivikadut, sympaattiset talot, sielukkaat kahvilat ja tunnelmalliset puistot inspiroivat ja innoittavat minua. Usein harhailen kaupungin kujia päämäärättömästi kameran tai luonnoskirjan kanssa. Tähän kaupunkiin ei vain kyllästy!

Myös syy hakeutua pintakäsittelyopintoihin juontaa juurensa rakkaudesta vanhoja taloja ja esineitä kohtaan: haluan osaltani olla säilyttämässä näitä katoavia, kallisarvoisia aarteita tuleville sukupolville. Haluan opinnoissani perehtyä erityisesti perinteisiin pintakäsittelymenetelmiin ja vanhan kunnostamiseen.

Kirkon kupeessa mäen rinteessä ihastuttaa Vanhan Porvoon kaupunginarkkitehdin Gotthard Flensborgin itselleen rakennuttama talo, joka valmistui vuonna 1765.
Tanskalaissyntyinen Flensborg kutsuttiin vastaamaan kaupungin keskustan jälleenrakennuksesta tuhoisan vuoden 1760 tulipalon jälkeen.
Nykyisin talo tunnetaan nimellä Porvoon Runoilijakoti. Talon omistaja Svenska litteratusällskapet antaa elinikäisen käyttöoikeiden valitsemalleen kirjailijalle tai runoilijalle. 

Heti opiskeluvuoden alussa teimme Tanja-opemme opastuksella retken Vanhaan Porvooseen tutustuaksemme kaupunginalueen perinnepintakäsittelyihin. Vaikka kaupunki onkin minulle tuttu, oli ihana kuunnella Tanjan tarinointia kaupungin historiasta. Rakennukset saivat syvyyttä ja sielukkuutta. Talot alkoivat tuntua tutuilta; minä tiedän sinusta enemmän kuin pelkät kasvosi!

Toki tällä kertaa opettaja kertoi vain valikoiduista, merkittävimmistä rakennuksista. Mutta kaupungin historia alkoi kiinnostaa minua yhä enemmän, myös tavallisten asuinrakennusten osalta. Uskon, että tulevaisuudessa tutustunkin kaupungin historaan itsenäisesti enemmän. Haluan tietää Vanhasta Porvoosta KAIKEN! 

Rakennusten julkisivut ovat musioviraston suojeluksessa joten alueella saa käyttää vain hengittäviä, museoviraston hyväksymiä perinnemaaleja ja -värejä. Perinteiset ulkomaalit ovat pellavaöljymaali, keittomaali sekä kalkkimaali. 

1700-luvulle asti kaupungin talot olivat matalia, hirsirunkoisia ja olkikattoisia asuintaloja. Rakennusmateriaalit olivat varsin paloherkät, joten asukkaita suositeltiin rakentamaan paloturvallisempia ja kestäviä kivitaloja. Kivitalot olivat kuitenkin kalliita, joten houkuttimeksi luvattiin 20 vuoden verovapaus kivitalon rakentajille. Houkuttimesta huolimatta hirsitaloja rakennettiin edelleen paljon. Olkiset katot vaihtuivat vuosisadan mittaan lauta-, tuohi-, ja turvekatoiksi. Nykypäivänä valtaosa Vanhan Porvoon taloista on konesaumakattoisia, joka nykymittapuulla on kestävin, perinteisin ja myös arvokkain kattojen valmistustapa. 

Vastamaalatun perinteisen pellavaöljymaalin tunnistaa kiiltävästä pinnasta. Vanhetessaan maali muuttuu mattapintaiseksi, liituuntuu ja krakeloituu.

Ikoninen näkymä Porvoon ranta-aitoista. Porvoon kaupunki on perustettu vuonna 1346. 

Porvoon jokea reunustavat ranta-aitat on maalattu punamultamaalilla joka on keitetty vedestä, ruis- (tai vehnä)jauhoista, punamultapigmentistä ja vernissasta. Puna-ja keltamultaiset keittomaalit ovat vanhimpia ja perinteisimpiä suomalaisia maaleja.

Maali ei estä sateella puun kostumista, mutta puu pääsee sateen jälkeen kuivumaan helposti. Vanhetessaan maali hilseilee. Korjausmaalaus voidaan tehdä lähes ilman pohjatöitä: ainoastaan hilseilevä maali harjataan pois. Maalaamiseen riittää yksi kerros.
Keittomaalin tunnistaa helposti kalvottomasta ja pölymäistä väriä päästävästä pinnastaan.

RAATIHUONE 

Vanhan kaupungin sydämessä, mukulakivitorin laidalla vinon jämptinä seisova kaunis persikanpunainen kivitalo on Suomen vanhin raatihuone. Sen on suunnittellut rakennusmestari Gotthard Flensborg, ja se on valmistunut vuonna 1764. Puinen kellotorni on vuodelta 1771. Tiilestä muurattu rakennus oli liian painava turhan heppoisille perustuksille ja rakennus painui vinoon. Painaumaa ei ole oikaistu koska vinoihin lattioihin on sopeuduttu ja painuminenkin on loppunut. Rakennus toimii nykyään museona ja vierailin siellä kouluretkemme päätteeksi ensimmäistä kertaa. Tosin visiittini oli varsin hätäinen sillä museo oli sulkeutumassa, mutta teen sinne varmasti rauhassa retken jos toisenkin tulevien kuukausien aikana. Museokortti mahdollistaa spontaanitkin pistäytymiset. 

Raatihuone on rakennettu tiilistä, joten se on maalattu perinteisellä kalkkimaalilla. Väriltään se on poltetusta terrasta ja lämpimästä okrasta sekoitettu persikanpunainen. Puinen kellotorni on maalattu hengittävällä pellavaöljymaalilla.

Kalkkimaali on yksi perinnemaaleista; se ei muodosta kalvoa seinän pintaan vaan elää ja hengittää sääolosuhteiden mukaan:
sadesäällä seinä imee kosteutta itseensä mikä on nähtävissä värin tummenemisella mutta auringon alkaessa paistaa vesi kuivuu ja väri vaalenee. 
Kalkkimaali levitetään seinäpinnalle pyörivin liikkein erityisellä siveltimellä; kalkkihakkurilla. Maalaustyö on suunniteltava ja ajoitettava niin että jokaisen yksittäisen seinäalueen voi malata yhdellä kertaa alusta loppuun yhtenäisen ja "saumattoman" pinnan saavuttamiseksi.

TUOMIOKIRKKO

Mäen laella kohoaa jylhänä keskiaikainen harmaakivikirkko. Ensimmäinen kirkko tälle paikalle on rakennettu 1400-luvulla, mutta on vuosisatojen kuluessa kokenut monenkirjavia tuhoutumisen- ja rakentamisen vaiheita. Vanhimmasta kivikirkosta on jäljellä enää jäänteitä kahdessa seinässä kirkon luoteisnurkassa. Kirkon holvit ovat peräisin 1700-luvulta. 

Kirkko on maalattu muiden kivirakennusten tapaan kalkkimaalilla. 
Kirkon katto on perinteinen tervattu paanukatto. 
Suuret holvi-ikkunat ovat pieniruutuiset.

Kirkon sisällä on runsaasti vanhoja koristemaalauksia ja kultauksia. 

SOLITANDERIN TALO 

Kirkkotorin kulmalla smaragdin vihreänä loistava rakennus on nimeltään Solitanderin talo. Se on valmistunut vuonna 1792, ja sen rakennutti kauppias, ruukinpatruuna ja vuorineuvos Johan Solitander, joka oli arvostetun kauppiassuvun poika. Kauppatalo oli aikanaan edelläkävijä niin sisäänkäynnin sijainin kuin aukioloaikojenkin osalta: tuohon aikaan kauppoihin kuljettiin yleensä pihan kautta mutta Solitanderiin sai astua suoraan kadulta. Lisäksi kirkon läheisyyden vuoksi sunnuntaisin väkeä oli liikkeellä runsaasti joten kauppias keksi pitää puotiaan auki kirkonmenojen jälkeen.

Itse rakennus on säilynyt alkuperäisessä asussaan uskomattoman hyvin. Alkuperäinen pystyvuorauskin on tallella. Tuohon aikaan talot olivat maalaamattomia tai punamullattuja. Varakas kauppias halusi korostaa talonsa arvoa harvinaisella ja arvokkaalla vihreällä värillä joka on sekoitettu kromioksidista ja sinkkivalkoisesta. 

Vanha Porvoo sijaitsee mäkisessä maastossa. Rinteessä sijaitsevan talon kivijalka (vasemmalla) on massiivinen. Tasaisella maalla sijaitsevan rakennuksen kivijalka voi olla hyvinkin matala.
Korkea kivijalka on talon terveyden kannalta parempi sillä se suojaa alimpia hirsiä maan kosteudelta. 

Keltainen väri viesti vauraudesta ja arvokkuudesta. Kalliit kivitalot maalattiin usein keltaisella kalkkimaalilla ja puutalot jäljittelivät väriä perässä. Erityisesti kirkon läheisyydessä useat talot ovat maalattu keltaiseksi. Keltainen on myös oma henkilökohtainen suosikkini vanhoissa taloissa. 

Suomen vanhin virastotalo, Tuomiokapitulin talo on peräisin vuodelta 1723. Pieniruutuisten ikkunoiden lasit ovat suurimmaksi osaksi alkuperäiset, ja talon erikoisuutena ovat puiset ikkunaluukut. Tosin löysin netistä alla olevan kuvan 1900-luvun alusta, jossa luukkuja ei ole. En tiedä kuuluvatko luukut talon alkuperäisiin piirrustuksiin vai onko ne lisätty myöhemmin. 

lähde: https://www.uusimaa.fi/paikalliset/3197646

Lisää Vanhan Porvoon talojen tarinoita voi lukea vaikkapa tästä Uusimaan juttusarjasta. Ja varmasti tänne blogiin tulee itsellänikin kirjoiteltua enemmän juttuja näistä taloista. Päätän kuitenkin tämän postauksen tältä erää tähän ettei paisu aivan romaaniksi. 

Tervetuloa seuraamaan Tuhannen ja yhden värin tarinoita!

💛: Laura