Reikätuolin konservointi

 

Sydäntalvella minulla oli kenties ensimmäisen opiskeluvuoteni kivoin koulutyö: sain kunnostettavaksi vanhan reikätuolin. Tuolin historia ei ole tarkkaan tiedossa, mutta opettaja arveli sen olevan peräisin 1870- , tai -80-luvulta. Reilusti yli satavuotta vanha esine kyseessä siis kuitenkin. Esineen historiallisen arvon vuoksi päädyin opettajan ohjauksella säilyttämään tuolin alkuperäisen pinnan, ja vain korjaamaan ja maalaamaan välttämättömimmät, tuolin uudelleenkäyttöonottoa edellyttävät tarpeet. 

Tuoli alkutilanteessa. Alkuperäinen käsinoja oli irti. Toinen käsinoja sekä yksi jaloista oli uusittu kokonaan puusepän toimesta. Selkänojan ylemmässä poikkipuussa oli iso lommo ja toisessa selkänojan tukipuussa pitkä halkeama niin että selkänoja notkui siihen nojatessa. Myös alempi, koristeellinen poikkipuu lonksui puoleksi irtonaisena. 

Tämä tuoli on aikoinaan ollut ihan tositoimissa ja palvellut mukavuuslaitoksena eli suomeksi sanottuna vessanpyttynä. Pehmustetun istuimen alta löytyy nahkainen istuinrengas ja sen alta ruuma, jossa on luultavasti (ja toivottavasti) ollut vielä erillinen potta reijän alapuolella johon jätökset on kerätty ja joka on ollut helppo tyhjentää.  

Aloitin homman perusteellisella puhdistuksella käyttäen vettä ja mäntysuopaa. Tuolissa oli paljon pinttynyttä likaa, erityisesti selkänojan koristekaiverruksissa, joten sainkin jynssätä ja rapsutella hetken jos toisenkin. Lopuksi pyyhin tuolin useaan kertaan puhtaalla vedellä ja rätillä pesuaineen huuhtelemiseksi.

Jatkoin sisäpuolelta tummuneen ruuman hienovaraisella hiomisella, karkeudeltaan 120 hiomapaperilla. Hiomalla ruumasta sai siistimmän ja hygienisemmän näköisen. Hieman siinä hiotessa mietin että mitähän kaikkea sekin ruuma on elämänsä aikana nähnyt... 

Seuraavaksi liimasin selkänojan pystypuun halkeaman ja käsinojan paikoilleen puuliimalla. Koulutoverini Sanni auttoi minua liimapuristimen asettelun kanssa, sillä yksin se oli varsin hankalaa. Käsinojan liimaus sujui hyvin ja lopputulos oli tukeva, mutta harmikseni halkeaman kanssa kävi moka: halkeaman puristimen puristusvoima ei kenties ollut riittävä tai sitten puristin oli liikahtanut säätäessämme käsinojan puristimen kanssa. Liimaus ei ollut napakasti kohdallaan ja vastakappaleisiin jäi muutaman millin pykälä. Harmittelin tätä aikani mutta en kuitenkaan halunnut sahata liimausta auki uutta yritystä varten, joten päätin paikata virhettä silotteella ja maalilla. Jatkossa tiedän a) valita kunnolliset puristimet liimaukseen, ja b) tarkistaa puristimien kohdallaan oleminen ennen kuivumaan jättämistä. 

Liimasin myös selkänojan koristeellisen poikkipuun tukevammin paikoilleen. Liimauksien avulla sain tuolin tukevaksi ja nyt se kestää taas istumista notkumatta ja nitkumatta. 

Käsinoja ja halkeama liimauksessa. Kiitos Sannille avusta puristimien kanssa! :) 

 

Liimauksien jälkeen vuorossa oli kolojen kittaus. Selkänojassa oli noin 5cm pitkä, 2cm leveä ja 1,5cm syvä kolo jonka täytin kemiallisella puulla. Kemiallinen puu ei varsinaisesti ole puuta, vaan kovaa 2-komponenttista täytemassa jota voidaan käyttää puukorjauksessa täyttämään suurehkoja koloja. Aine koostuu massasta ja erillisestä kovetteesta, jotka sekoitetaan keskenään. Materiaali kuivuu nopeasti ja on hiottavissa ja päällemaalattavissa. Kemiallinen puu on tietenkin nykyaikainen keksintö, eli ei mitenkään perinteinen, hengittävä tms., ja ihanteellisinta olisikin tehdä puupaikkaukset puulla. Koulussamme ei kuitenkaan ole puutyö-mahdollisuutta, joten käytämme tarvittaessa tätä kemiallista puuta. Myös museovirasto suosittelee kemiallista puuta pienehköihin korjauksiin,  joten senkin puolesta tällainen pieni moderni apu on perinnekorjauksessakin sallittua. :) 

Täytin kolon muutamassa erässä. Annoin massan kuivua välissä ennen uutta kerrosta. 

Täytin kemiallisella puulla myös ruuman reunassa olevan n. 2 cm syvän kolon.
Paikkauksien pintasiloitukseen käytin mahongin väristä puukittiä.

Seuraavaksi oli vuorossa projektin mielenkiintoisin ja antoisin vaihe: maalaus. 

Tavoitteeni oli maalata uusitut käsinoja ja jalka mahdollisimman samannäköiseksi muun tuolin kanssa niin että kokonaisuus olisi tasapainoinen eikä uusitut osat pistäisi silmään.

Aloitin maalauksen sekoittamalla vernissaan hieman kasselinruskeaa pigmenttiä ja sivelemällä seoksen uusituille puupinnoille. Näin sain puun pohjasävyn lähemmäksi vanhaa puuta. 

Tuolin pintakäsittelynä oli punaisella ja tummanruskealla tehty mahonkiootraus. Minun oli löydettävä pohjavärin punainen sävy ja vietinkin hyvän tovin testailemalla eri pigmenttejä ja niiden yhdistelmiä.

Sain siis tehdä öljymaalin itse, mikä oli kivaa!

Yksinkertaisimmillaan öljymaali valmistetaan sekoittamalla pigmenttiä keitettyyn pellavaöljyyn eli vernissaan. Tämän maalin valmistamisen aloitin hiertämällä pigmenttejä ja vernissaa tahnaksi lasihiertimellä lasialustaa vasten, jotta pigmentit varmasti "sulavat" vernissaan. Tahnan ollessa tasaisen sileää  siirsin sen pahvilautaselle ja sekoitin mukaan lisää vernissaa, himpun tärpättiä sekä kuivikkeeksi sikkatiiviä. Minulla oli maalin valmistukseen opettajalta saatu resepti mutta en muista sitä ulkoa. Lisään ohjeen tänne vielä myöhemmin talteen. 

Vertailin punaisen sävyjä tuolista löytyneeseen punaiseen. Loppujen lopuksi päädyin käyttämään maalissa poltettua siennaa jossa on mukana hieman englannin punaista.

 

Sopivan punaisen sävyn löydettyäni maalasin uusitut puuosat kauttaaltaan. Pyyhkäisin kuivalla rätillä luonnollista kulumaa matkien maalia ohuemmaksi käsinojan päältä sekä reunoista, ottaen mallia alkuperäisen käsinojan kulumista. 
Maalin kuivutta hioin käsinojan ja jalan kevyesti karkeudeltaan 240 hiomapaperilla. 

Sitten oli ruskean pintamaalin vuoro. Huomasin nopeasti että pintamaalissa oli todennäköisesti pelkkää kasselinruskeaa. Harjoittelin paperille hieman siveltimen vetoja mahonkiootrausta varten muotoilulla siveltimellä. Sitten vain sudin maalia pintaan, ottaen edelleen mallia alkuperäisestä käsinojasta. 

Uusitut käsinoja ja jalka maalattuina. 

Myös kitatut ja silotetut kohdat vaativat meikkauksen. Ylemmässä kuvassa selkänojan huonosti liimattu halkeama johon jääneen "pykälän" silotin loivemmaksi mahongin värisellä puukitillä. 

Alemmassa kuvassa selkänojan puupaikkaus meikattuna. Kitti/silote imi paljon öljyä, joten lisäsin kohtaan kuivumisaikana useamman kerran vernissaa, jotta kohta ei jäänyt mattaiseksi vaan on kiilloltaan sama muun tuolin kanssa. 

Kunnostamisen lähtökohta oli lähempänä konservointia kuin restaurointia, eli tarkoitus oli säilyttää esineen autenttinen pinta ja tämänhetkinen olemus, ja korjata vain välttämätön. Tein kuitenkin pienen kompromissin jättäen suurimmat kulumat näkyviin, mutta maalasin piiloon siellä täällä olevia pieniä koloja siistiäkseni yleisilmettä. (Nyt jälkikäteen olen huomannut että osa näistä piiloon maalatuista koloista on jäänyt kiilloltaan mattaiseksi ja erottuvat näin ollen silmään. Vernissan sively näihin kohtiin varmaan auttaisi ja tasaisi kiiltoeroa. Ehkä teen sen vielä joku päivä kunhan saan vernissaa ostettua kotiin asti.)

Viimeiseksi levitin tuoliin kauttaaltaan suojaksi Liberon värittömän antiikkivahan, ja kiillotin pinnan kuivalla kangasrätillä. Nahkaiseen istuinrenkaaseen levitin kotona vielä perinteistä nahkarasvaa.

Tämä kunnostusprojekti oli tosi antoisa. Opin paljon ja lopputulokseenkin olen oikein tyytyväinen. Tälläista olisi ihana tehdä töiden puitteissa tulevaisuudessa! 

Tässä vielä kuvia valmiista lopputuloksesta:

terkuin, Laura