YHTEISÖTAIDETTA MYNÄMÄELLÄ

MATKA MYNÄ-MYNÄ-MAAHAN ALKAA

Syyskuussa -21 siskoni Venla linkkasi minulle Koneen Säätiön ilmoituksen, jossa haettiin lisää osallistujia yhteisötaideteos Mynä-Mynä-Maahan. Kyseessä oli Koneen Säätiön rahoittama, Saaren Kartanon ja Mynämäen kunnan vetämä yhteinen hanke, jossa Mynämäellä sijaitsevan purkutuomion saaneen vanhainkodin tilat muutettiin taideteoksiksi. Kaikenkaikkiaan tilateoksia Mynä-Mynä-Maahan valmistui 72, ja tekijöitä oli noin 150 henkeä. 

Siskoni kehotti minua hakemaan Mynä-Mynä-Maasta huonetta ja toteuttamaan sinne jonkin oman taideteoksen. Innostuin asiasta heti, ja innostus nousi potenssiin sata Venlan ilmaistessa myös oman kiinnostuksensa osallistua projektiin. Ajatus yhteisen taideprojektin toteuttamisesta tuntui mahtavalta! Venla on minua vajaa puolitoista vuotta nuorempi, kasvukumppani ja yksi parhaista ystävistäni. Lapsuudessa meillä oli yhdessä monia luovia leikkejä ja "projekteja", videosketseistä näytelmiin ja pikkusisaruksille ja naapuruston lapsille järjestettyihin kerhoihin. Kasvettuamme elämä kuljetti meidät eri puolille Suomea, erilaisiin elämäntilanteisiin. Mynä-Mynä-Maa tuntui ihanalta ja loistavalta tilaisuudelta tehdä jotain luovaa ja hauskaa yhdessä, noin viidentoista vuoden tauon jälkeen! 

Venla on ammatiltaan etnologian maisteri, suuntautumisenaan maahanmuutto, pakolaisuus, ihmisoikeudet ja kulttuurisen vuorovaikutuksen teemat. Lisäksi hänellä on huonekaluverhoilijan ammattitutkinto. Minä puolestani olen parhaillaan työnalla olevien pintakäsittely-opintojen lisäksi opiskellut taidemaalausta, graafista suunnittelua sekä keramiikka-artesaanin ammattitutkinnon, ja työskennellyt kevytyrittäjänä kuvittajana ja taidemaalarina perhe-elämän ohessa. Halusimme yhdistää teoksessamme ammattiosaamisemme ja vahvuutemme toteuttaen jonkin kantaa ottavan, visuaalisesti tyylikkään ja vaikuttavan teoksen.

ILLUUSION SÄRKYMINEN - matka sinne ja takaisin

Tilateoksemme kuvaa uskomuksen/illuusion/turvan särkymistä ja prosessia jolle se ihmisen sysää. Uskomus/illuusio/turva on henkinen tai fyysinen tila jossa ihminen elää ja johon hän on luottaa ja uskoo. Se on perustavanlaatuinen tapa jolla maailmaa katsotaan ja koetaan, luottaen että tämä on totuus ja näin asiat ovat. Se on vahvaa elämänkatsomusta joka kytkeytyy ihmisen identiteettiin ja koko maailmankuvaan.
Tuon illuusion/uskomuksen/turvan särkyminen horjuttaa ihmistä syvältä ja pakottaa hänet henkiseen prosessiin, jonka jälkeen hän ei ole enää entisensä. Ihmisen on tehtävä matka oman sisäisen lapsensa äärelle, rakentaa uudenlainen illuusio saattaakseen sisäisen lapsensa turvaan ja mahdollistaakseen näin elämän jatkumisen ja tulevaisuuden toivon. 

Teoksemme lähtökohtana on lapsuudesta asti olleen uskomuksen särkyminen; uskomus Suomesta ”lintukotona” jossa ihmisoikeudet toteutuvat, ilman pelkoa että ketään lähetettäisiin kuolemaan. Erityisesti Venla on ammattinsa kautta joutunut kohtaamaan tämän kipeän totuuden Suomen valtion pakkopalauttaessa sellaisia turvapaikanhakijoita jotka ovat kotimaassaan ilmeisessä hengenvaarassa.

Projektin aikana huomasimme kuitenkin käsittelevämme teoksiemme kautta myös muita elämämme kriisejä, - aiheesta riippumatta uskomuksen ja turvan särkymisestä seuraava prosessi on hyvin samankaltainen. Teoksemme on myös toteutettu abstraktisti, linkittämättä sitä mihinkään tiettyyn ulkoiseen aiheeseen tai tapahtumaan, vaan se kuvaa ennenkaikkea ihmisen sisällä tapahtuvaa prosessia.  

Uskoaksemme jokainen ihminen kokee elämänsä aikana tällaisen illuusion särkymisen matkan, useimmiten monta kertaa, eri aiheista, elämän eri vaiheissa. Nuo tapahtumat ovat ns. elämän käänne- tai taitekohtia, kipeitä kriisejä, joiden seurauksena kasvamme henkisesti ja ikäänkuin päivitämme itsemme. Kukin voikin peilata teostamme oman henkilökohtaisen elämänsä kautta. 
Ajattelemme myös että teoksemme sijaintipaikka, Mynä-Mynä-Maa, on tietyllä tapaa turvallinen paikka kohdata tuo sisäinen lapsi ja luoda turvaa hänelle. 

Tilateoksemme koostuu kuudesta erillisestä yksittäisestä teoksesta. Teokset kuvaavat erilaisia tunteita ja toimintoja joita ihminen kokee illuusion särkymisen ja uudelleenrakentamisen matkalla: turvasta ja tyyneydestä epäilyksen ja torjunnan kautta murtumiseen, suruun ja lopulta asian hyväksymiseen ja irti päästämiseen, joka on edellytys uudelle alulle. Vanhan täytyy kuolla pois jotta jotain uutta voi kasvaa tilalle. 

Huoneen seinät, lattia ja katto nivovat yksittäiset teokset yhdeksi kokoinaisuudeksi ja tukevat pienempien teosten kertomaa tarinaa. Halusimme yhdistää kokonaisuuteen myös ääntä, ja niinpä tilassa soi meille molemmille tärkeä "lohtulaulu", joka oli vahvasti osa teostamme jo aivan suunnittelun ensivaiheista lähtien. Yhdessä nämä elementit; teokset, pinnat ja musiikki, muodostavat kokonaisvaltaisen tilataideteoksen. 

"PIENI TARINA SÄRKYMISESTÄ JA TOIVOSTA"

Venla Österberg & Laura Emilia Lindgren, 2022 

 

(klikkaa alakulman kuvaketta katsellaksesi koko näytöllä)

Tämä olet sinä, ja jokin kullalla kuorrutettu.

Tämä on matka, matkan alku.

Uskallatko lähteä,

uskallatko kulkea yksin?

Alussa kaikki on mahdollista.

Mahdollista kaikille, unelmoida kaikkeudesta, kaiken kaikkivoipaisuudesta?

Kunnes jokin äkkiä särkyy,

kuin olisimme posliiniastioita

jokin meissä murtuu.

Särö laajenee suruksi,

repeää reijäksi.

Uskallatko katsoa, mitä tilalle kasvaa?

Uskallatko kulkea särön sisään?

(sanataiteilija Veera Vähämaan runo teoksestamme)

PROJEKTIN KULKU

Inspiraatiota, innostusta, itkua. Kohtaamisia, keskusteluita, kiirettä. Sutimista, suunnittelua, sadattelua. Stressiäkin. Palovammoja, palkeenkieliä, päänsärkyä. Kuumaliimaa, kankaita, gorillateippiä. Niittejä, nukkeja, nälkäkiukkua. Ja naurua, aivan valtavasti naurua. Tilannekomiikkaa ja vitsejä jotka vain toinen voi ymmärtää. 

Alkuun kuvittelimme että teos valmistuisi noin viikossa, mutta hyvin nopeasti tämä aikataulu osoittautui haaveajatteluksi työmäärän realisoitua ja projektin myös kasvaessa sen edetessä. Loppujen lopuksi työskentelimme huoneessamme viidessä erässä loka-toukokuun välillä. Tein viikon mittaisia matkoja siskoni luokse Turkuun ja kuljimme sieltä käsin päivittäin Mynämäelle, jonne oli matkaa n. 35 km. Tämän lisäksi Venla teki myös muutamia yksittäisiä päiväreissuja Mynä-Mynä-Maahan etenkin viimeistelyvaiheessa. 

Teoksemme aiheen valikoituminen oli loppujen lopuksi nopea ja helppo. Kuten ylempänä jo kirjoitin, halusimme valita aiheen jossa yhdistyisivät meidän molempien ammattitaito ja vahvuudet. Illuusion rikkoutuminen puhutteli meitä molempia ja päätimme seurata intuitiota niin aiheen valinnassa kuin toteutuksessakin. Meillä oli vahva luotto siihen että asiat järjestyvät niin kuin ne on tarkoitettu, ja  saimmekin huomata tämän todeksi käytännössä: projektimme oli täynnä pieniä, hassuja sattumuksia ja yksityiskohtia jotka tuntuivat loksahtelevan paikalleen ihmeellisellä tavalla. Usein tuntui, että ideoiden putkahtaessa materiaalit niiden toteuttamiseksi suorastaan sysättiin käsiimme. Tai toisinpäin, osa materiaaleista tuli ennen ideaa: "Tehkää tästä jotain."  Myös Venlan ja minun visiot ja näkemykset kävivät aivan uskomattoman hyvin yksiin. Työskentely rakkaan siskon ja ystävän kanssa oli antoisaa ja vaivatonta.

TILA

Tilamme Mynä-Mynä-Maassa käsitti yhden potilashuoneen ja siihen kuuluvan invavessan. Saapuessamme ensimmäistä kertaa Mynä-Mynä-Maahan meitä odotti tavaraa täynnä oleva huone: yöpöytiä, rollaattoreja, huonepuhelimia... Ensimmäiset kaksi päivää kuluivatkin lähinnä huoneen tyhjentämiseen ja siivoamiseen. Poistimme tiloista myös kaikki kiinteät kaapit, hyllyt ja kaikki ylimääräiset härpäkkeet, sekä huoneen ja vessan välisen oven. Oven käytävään jätimme paikoilleen, sillä halusimme intiimin ja rauhallisen tilan teoksen kokemiseen. Ainoat jäljelle jääneet kalusteet olivat pesuhuoneessa vessanpytty, lavuaari ja suihku, joita ei ollut mahdollista poistaa.

Lähtötilanne.

Tyhjentämisen jälkeen pesimme kaikki pinnat maalausta varten.

Nappasimme huoneen romukasasta yhden rollaattorin teostamme varten. Visio sen käyttöön ei ollut vielä siinä vaiheessa kirkastunut mutta haalimme tavaroita jotka tavalla tai toisella inspiroivat. Osa niistä löysi paikkansa lopullisessa teoksessa, osa ei. 

 Huoneemme inva-vessa oli läpikuljettava mutta seuraavassa tilassa oli vieraskirjahuone, joten sinne johtava ovi suljettiin. Siirsimme vielä toisen oven karmeihin "tuplaoveksi" blokkaamaan ääniä.

MATERIAALIT

Ennen ensimmäistä työskentelyjaksoa olimme pitäneet puhelinpalavereita ja heitelleet ideoita aiheen toteutukseen. (Itseasiassa olimme suunnitelleet innoissamme aihetta jo suht pitkälle ennen kuin edes varmistui että tosiaan saamme Mynä-Mynä-Maasta huoneen ja pääsemme osaksi tätä yhteisötaideprojektia. ) Matkustaessani ensimmäiselle työskentelyjaksolle lokakuussa -21, meillä oli jonkinlainen karkea suunnitelma. Ajatuksena oli valmistaa kaksi erillistä teosta jotka sijaitsisivat omilla puolillaan tilanjakajalla jaettua huonetta; illuusiota ja turvaa kuvaava teos,  sekä sen vastakohta, särkymistä, turvattomuutta ja kaaosta kuvaava teos. Meillä oli yhtäläinen visio että näissä teoksissa olisi jonkinlaisia ihmishahmoja, ja pyörittelimme ideoita kanaverkosta muotoilluista hahmoista realistisen kokoisiin maalauksiin. Mynä-Mynä-Maan teokset on pyritty valmistamaan lähtökohtaisesti kierrätysmateriaaleista pienellä budjetilla, joten etsimme tori.fi-sivustolta materiaaleja ja ideoita. Venla löysikin ilmoituksen pk-seudulla sijaitsevasta edullisesta mallinuken torsosta joka kutsui meitä niin, että päätimme ostaa sen ja rakentaa sen pohjalta jotain. 

Torso sijaitsi kuitenkin Helsingissä, Venla oli Turussa ja minä Porvoossa, enkä päässyt myyjälle sopivana ajankohtana sitä noutamaan. Tässä kohtaa turvauduimme instagramiin, jonne runoilin houkuttelevan mainoksen josko joku ystävällinen sielu noutaisi torson ja toisi sen seuraavana päivänä minulle Kamppiin, jossa minulla oli bussin vaihto matkallani Porvoosta Turkuun. Serkkumme Elisabeth tarttuikin syöttiin, kävi ostamassa torson, matkusti torson ja lapsensa kanssa julkisilla pitkinpoikin pk-seutua ja toi nuken minulle Kamppiin. Taide tosiaan yhdistää ihmisiä: edellisestä tapaamiskerrasta serkkuni kanssa oli vierähtänyt vuosia!  

Lämmin ensikohtaaminen torson kanssa Kampin linja-autoasemalla.

Tämä torso ei jäänyt teoksemme ainoaksi mallinukeksi: myyjä laittoi Venlalle perään viestin että hänellä olisi vielä läjä mallinukkeja, yksi aikuinen raskausvatsalla sekä useampi lapsinukke. Kuvia nähtyämme päätös oli selvä: "Nämä me otetaan!"
Projekti oli aloittanut paisumisen! 

Minä olin tässä vaiheessa jo kuitenkin Turussa ja mallinuket Helsingissä. Kultainen Elisabeth-serkku säntäsi jälleen kerran suuruudenhullujen sukulaistensa avuksi ja ajeli miehensä kanssa noutamaan autolastillisen mallinukkien raajoja ja ruumiita myyjän varastosta heille kotiin Espooseen. 

Jatkokuljetus järjestyi näppärästi facebookin kimppakyyti-sivuston kautta (nyt oli Venlan vuoro runoilla vetävä mainos), ja niin tuntematon merimies-Oscar kyyditsi pimeänä syysiltana vaiteliaan seurueen luoksemme Turkuun. Näkymä auton takaluukusta kurkatessa oli hivenen creepy.

Lisää mallinukkeja saatuamme keksimme idean illuusion särkymistä seuraavan prosessin eri tunteita ja vaiheita kuvaavasta teossarjasta. Päätimme jakaa huoneen kankaalla niin että muodostuisi ikään kuin käytävä, jonka varrelle sijottaisimme teokset. Katselijat kulkevat siis ovelta vessaan ja samaa reittiä takaisin. Tästä muodostuu matka illuusion särkymiseen ja uudelleen rakentamiseen. Jokaisella teoksella on kaksoismerkitys, - mennessä illuusion särkymisen, palatessa turvan rakentamisen vaiheet.

Yksi nukeista matkasi luoksemme vasta myöhemmin talvella. Meillä oli fiilis että joku/jokin vielä puuttuu eikä kaikki palaset olleet aivan kohdillaan. Tarkastimme tori.fi:n tarjontaa ja siellä vastaan tulikin ideaamme täydellisesti mätsäävä mallinukke. Sekin sijaitsi Helsingissä, mutta jälleen kerran ihanat ihmiset riensivät avuksemme: siskomme Veera nouti nuken ostajalta ja hänen puolinsa Evan luovutti nuken kimppakyyti-sivuston kautta löytyneelle Jannelle, jonka takapenkillä tämä hämärä Hyypiö matkasi luoksemme Mynä-Mynä-Maahan.

Kaunotar ja Hyypiö

PINNAT

Maalasimme seinät ja lattiat sekä verhosimme katon kankailla, sillä halusimme huoneemme olevan erillisistä osistaan huolimatta yhtenäinen tilataideteos. Pintojen värimaailma muuttuu vaaleankeltaisesta (illuusio, turva) tummenevan violetinsävyjen kautta (haavoittuvuus, suru) tummansiniseen ja mustaan (luopuminen).

Teokset toteutettiin mahdollisimman pitkälti kierrätysmateriaaleista. Vaaleiden pintojen maalit sekoittelimme paikan päältä löytyneistä jämämaaleista ja pigmenttipastoista. Huoneen väritys alkoi pehmeällä vaaleankeltaisella jota lähdimme murtamaan beigen kautta kohti violettia.

Ostimme huoneen toiselle laidalle violetin maalin jonka pohjalta sekoittelimme vielä kolme violetin sävyä lisää. Katot verhosimme kankailla saman idean mukaisesti oven puolella vaaleasta kohti beigeä, ja toisella laidalla vaaleanvioletista kohti tummaa violettia. Näin saimme  käytävän varrelle vaiheittain tummenevan värimaailman.
Lattian maalasimme kahdella harmaan sävyllä jotta kokonaisuus säilyi rauhallisena.
Kankaita metsästimme pitkälti kirpputoreilta ja kierrätyskeskuksesta. Osan kankaista jouduimme ostamaan uutena kun visiomme mukaisia ei löytynyt käytettyinä. 

Vastavärit keltainen ja violetti toimivat taustana tukien teosten kertomaa tarinaa.

 Myös vessan seiniä varten ostimme uuden, tummansinisen maalin. Vessan lattiat ja seinien alaosat maalasimme mustaksi. Vessaa kiersi kuusimetsän profiili ja ikkunaa koristi kaupungin siluetti. Kattoa verhosi musta samettikangas. Kattolamppu maalattiin pimentoon (kaiken varalta ettei kukaan vain räppää valoa päälle sillä emme saaneet kupua irti hehkun poistamiseksi)  ja huonetta valaisee vain teoksen kohdevalo.

TEOKSET 

Maalasimme nuken kultaisella spraymaalilla. Alkuvaiheessa ideoimme että nukella olisi ollut yllään valkoinen tooga, mutta loppujenlopuksi halusimme kultaisen vartalon raskausvatsoineen näkyviin koko kauneudessaan, ja laitoimme valkoiset laskokset vain taustakankaaseen. Yksistään nukke näytti kuitenkin paljaalta ja keskeneräiseltä, joten askartelimme kaveriksi kukkameren silkkipaperista sekä somisteita tekokasveista. 

KAIKKIVOIPAISUUS
( illuusio/uskomus/turva )
Tila kun illuusio/turva on vakaa ja sen kanssa on seesteistä elää.
Ihmisellä on vahva luottamus omaan elämänkatsomukseensa ja tulevaisuuteen.

-

Maalasimme myös rollaattorin kultaspraylla. 
Metsästimme tarpeettomia peilejä ympäri Mynä-Mynä-Maata, hajotimme ne vasaralla ja liimasimme sirpaleet mosaiikiksi seinään. 

EPÄILYS
( kyseenalaistaminen, järkkyminen )
Hetki kun ihmiselle alkaa valjeta ettei asia olekaan niin kuin hän on uskonut. "Mikä on totuus?" Varmuutta on vaikea saada, sillä asia näyttäytyy eri tavalla riippuen kulmasta josta sitä katsotaan. Ihmisen perusturvallisuus horjuu, ja hän yrittää hakea vakautta tai täyttää sisäistä tyhjyyttä tai pelkoa takertumalla ulkokullaisiin asioihin. 

-

Tämä teos tuotti suunnitteluvaiheessa eniten päänvaivaa. Idea muhi koko prosessin ajan, ja niinpä tämä valmistuikin viimeisenä. Ensimmäiseksi hankkimamme torso pääsi tässä käyttöön. Rakensimme sille alaosan roskapönttötelineestä. Köytimme pohjalle pahvilaatikollisen kiviä tuomaan painoa jotta patsas pysyy tukevasti paikoillaan. Torso kiinnitettiin liima-teippi-systeemillä telineen kanteen. Rakensimme kanaverkosta telineen päälle mekon rungon ja liimasimme kuumaliimalla foliopaperipaloista haarniskamekon. 

Sen vain tuntee onko teos vielä valmis vai ei. Hyvältä näyttää jo, mutta silti jotain puuttuu... 
Hän tarvitsee aseen!
Se askarreltiin romuläjästä löytyneestä rautatangosta, pahvista ja foliopaperista. Kaulan kultainen nauha jouti pois.

 

TORJUNTA
( turvattomuus, pelko )
Ihminen on järkyttynyt ja peloissaan, jonka seurauksena kokee turvattomuutta. Turvattomuutta vastaan hän haluaa kieltää ja torjua asian, kasvattaa ikään kuin haarniskan tai panssarin, joka kuitenkin pohjimmiltaan on pelkkää itsepetosta.

-

Tämän nuken valmistuprosessi oli kutkuttava sekoitus harkittua ja sattumanvaraista.
 Halusimme murtumista kuvaavan teoksen, ja mietimme ensin nuken naarmuttamista tai murtumien illuusiomaalausta. Mutta sitten keksimme saven! Savi kutistuu kuivuessaan ja mikäli muu materiaali ei elä mukana, syntyy halkeamia. 

Idean syntymisen jälkeen savi järjestyikin meille tuossa tuokiossa: Mynä-Mynä-Maan lähistöllä sijaitsee perinteiseen savirakentamiseen erikoistunut koulu (kuinka sattuinkin?). Soitto sinne, ja saimme luvan käydä hakkaamassa pihan jäisestä saviläjästä materiaalia tarpeeseemme.  
Käsittelimme nuken ensin struktuurimaalilla saven tarttumisen parantamiseksi. Sitten peitimme nuken kauttaaltaan parin sentin paksuisesti savella ja jätimme kuivumaan. 

Seuraavaan työskentelyviikkoon oli aikaa noin kuukausi ja meitä jännitti, kuinka ideamme toteutuu. Emme voineet kontrolloida kuivumista mitenkään.  
Sydän pamppailen avasimme huonemme oven kuukauden kuluttua.
TA-DAA!
Teoksemme oli  t ä y d e l l i n e n ! 
Tuntui uskomattomalta miten lopputulos vastasi niin hyvin visiotamme.

MURTUMINEN
( totuuden kohtaaminen )
Ihminen ymmärtää ja myöntää että illuusio johon hän on elämänsä perustanut, ei ole totta.
Sen seuraksena hänen turvallisuudentunteensa, maailmankuvansa ja luottamuksensa särkyy.

-

Tämän nuken syntyminen oli nopea, ja tämän toteuttaminen näkyväksi oli myös ehkä merkityksellisin itselle...
Maalasimme nuken violetiksi paksuilla sivellintöpötyksillä ja niitä mukaellen naarmutimme pintaan naulalla viivoja, kuin tulppaanin terälehtiä.
Jalkojen juuressa on pieni kimppu kuivuneita kukkia - illuusion elinvoimaiset kukat ovat nyt kuolleet...  

SURU
( luopuminen )
Unelmien, toiveiden ja turvan menetystä seuraava suru. Se kertoo jostain jostain rakkaasta ja tärkeästä luopumisesta.

Lisään tähän myös Jenni Vartiaisen laulun "Suru on kunniavieras". Kappale ei ole osa fyysistä teostamme, mutta se linkittyy omassa mielessäni vahvasti samaan prosessiin surunuken syntymisen kanssa ja toimi myös inspiraationa. 

-

Viimeinen, vessassa sijaitseva teos koostuu neljästä nukesta; vauvanukesta (jonka saimme Mynä-Mynä-Maan taiteelliselta vetäjältä, Pialta) sekä kolmesta lapsimallinukesta.

Maalasimme vauvanuken pohjan tummaksi ja kuumaliimasimme pinnan kauttaaltaan tekokukkien lehtiin.

Maalasimme akryylimaaleilla nuken alaosan lehdet kuivuneen ja kuolleen näköisiksi.
Pään tilalle asettelimme kukkakimpun uuden elämän ja kasvun symboliksi. 

Täytimme tyhjiä maaliämpäreitä kivillä ja liimasimme nuket alustoineen niiden päälle. Näin nuket pysyivät tukevasti paikoillaan ja olivat myös katselijaystävällisemmällä korkeudella. Halusimme myös luoda illuusion ilmassa leijuvista vartaloista, kuin enkeleistä.  
Peräseinällä sijaitsevat vessanpytyn ja suihkun jätimme seinäverhon taakse, altaan ympärille rakensimme laatikon ja verhosimme sen sekä nukkejen tukiämpärit mustalla sametilla.
Spreijasimme eläintarvikekaupasta löytyneen kissan parvekesuojaverkon kultaisella spraymaalilla ja kiinnitimme verkon nukkien pideltäväksi.

 

TOTAALI MYÖNTÄMINEN - UUDEN VERSOMINEN
( antautuminen )
Ihminen myöntää asioiden todellisen laidan, joka on myös edellytys sille että jotain uutta voi kasvaa tilalle.
Ihminen on hauras ja haavoittunut, mutta ympäristöstä saadun tuen avulla hän pystyy katsomaan tapahtumaa realistisesti ja alkaa rakentamaan uudenlaista turvaa. 

 ( Itselleni teos kuvaa myös irti päästämistä menneestä, menetyksestä ja siitä mikä ei palvele enää.)

MERKITYKSET TAKAISINPÄIN: 

(näiden tueksi otan vielä lisää kuvia paluumatkan näkökulmasta kunhan seuraavan kerran vierailen MMM:ssa.)

Surunukke: kipu, haikeus, juurtuminen, "uuden elämän nuput"

(Asia tuottaa edelleen surua mutta terävin ja repivin kulma on jo taittunut haikeudeksi. Jotain uutta on alkanut versomaan tilalle vaikkei ihminen sitä vielä välttämättä tässä vaiheessa itse ymmärrä.)

Savinukke: perustusten rakentaminen, omien tarpeiden tunnistaminen

(Ihminen on edelleen rikki, mutta hänelle alkaa pala palalta kirkastumaan mitä hän haluaa ja mitkä ovat hänen arvonsa. Hän rakentaa elämäänsä uudelleen.)

Soturi: rajojen asettaminen, itsensä suojeleminen

(Ihminen huolehtii itsestään, ja esim. lopettaa/ottaa etäisyyttä haitallisista ihmissuhteista.)

Peilinainen: asioiden tiedostaminen, eheytyminen

(Ihminen tiedostaa asiat, tietää kuka on ja mitä haluaa, "nostaa selkänsä suoraksi".)

 

Kultainen nainen: turva, rohkeus, uusi illuusio

(Ihmisellä on ehjä perusturvallisuus ja tulevaisuuden toivo.)

KIITOKSET  

Tämä prosessi, projekti, matka, oli unohtamaton ja uskomaton. 

Venla. Kiitos rakas paras siskoni tästä matkasta! Ei sanat riitä kertomaan ja kuvailemaan. Tiedät kyllä. <3 Tämän merkitsi minulle niin paljon! Kiitos kun sain puhua ja itkeä. Kiitos kun sait minut nauramaan. Kiitos kuinka rakastit ja rakastat minua.

Ja se kuinka visiomme kohtasivat ja kuinka työskentelimme yhteen, se on aivan ainutlaatuista. Olen valtavan onnellinen että saimme toteuttaa tämän projektin yhdessä. Ilman sinua en olisi kyennyt tällaiseen (samoin kuin ilman minua et sinäkään. Haha.) Laav juu forever and after! 

Kiitos myös projektimme ahkerasta dokumentoinnista. Ilman sinua vaihekuvat olisivat jääneet hyvin vähäisiksi. Kiitos kun saan käyttää ottamiasi kuvia.

Yhdessä Venlan kanssa haluamme sydämestämme kiittää teitä:

Pia. Mynä-Mynä-Maan selkäranka ja sielu. Ilman sinua koko tämä ihmeellinen taidemaailma olisi jäänyt toteutumatta. Kiitos kun otit meidät osaksi tätä mieletöntä porukkaa ja projektia.

Meri-Maija. Energinen, pirskahteleva, inpiroiva organisaattori.

Matte, Mustafa. Kiitos tuesta, avusta, kannustuksesta, mielipiteistä, ystävyydestä, auton lainasta, kaikesta! <3

Kiitos Veera-siskolle, Evanille ja Elisabeth-serkulle mallinukkien ostoavusta ja roudaamisesta. <3

Kiitos Oscarille ja Jannelle niiden kyydityksestä Turkuun!

Kiitos Oliverille opastuksesta ja avusta savenhakureissulla.

Kiitos koko Mynä-Mynä-Maa-poppoolle. Teitä on niin valtava määrä etten tähän voi teitä kaikkia kirjoittaa edes!

Kiitos Ville ja lapset, että osaltanne mahdollistitte minulle tämän! <3 

Kiitos taide, universumi ja elämä! <3 Tällaisia prokkiksia saa lähetää minulle lisää!

Rakkaudella,

Laura

Loppuun vielä sekalainen kuvapläjäys matkan varrelta.